Suldal
Suldal on pinta-alaltaan Rogalandin läänin suurin kunta. Hallintokeskus sijaitsee Sandin taajamassa. Muita tärkeitä kyliä ovat Suldalsosen, Erfjordin ja Jelsan kirkonkylät sekä Nesflaten. Kunnan alueelle on rakennettu useita vesivoimalaitoksia.
Suldalin kunta oli otsikoissa 1990-luvulla, kun Shellin omistama, Pohjanmeren öljyntuotannosta poistettu Brent Spar -varastolautta aiottiin upottaa mereen, mutta ympäristökohun jälkeen välivarastoitiin pariksi vuodeksi Erfjordin vuonoon odottamaan ratkaisua kohtalostaan.
Kartta - Suldal
Kartta
Maa (alue) - Norja
Norjan lippu |
Maa kuuluu Pohjoismaihin ja Skandinaviaan. Se on Ruotsin länsi- ja Suomen pohjoisnaapuri, ja sillä on yhteistä rajaa myös Venäjän kanssa. Pinta-alaltaan varsinainen Norja (manneralue lähisaarineen) on kolmanneksi suurin Pohjoismaa. Väestöltään Norja on Pohjoismaista neljänneksi suurin. Norjalle kuuluu myös Huippuvuoret ja muita merentakaisia alueita. Vuonot ja vuoret ovat Norjan maiseman keskeisiä elementtejä. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki on Oslo.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
NOK | Norjan kruunu (Norwegian krone) | kr | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
NO | Norjan kieli (Norwegian language) |
SE | Pohjoissaame (Northern Sami) |
FI | Suomen kieli (Finnish language) |
NN | Uusnorja (Nynorsk) |